Joutomaasta ja hyväksikäytöstä mittaamattoman arvokkaaksi metsäksi

Kaikkein haitallisimpia ja typistävimpiä ovat sellaiset ajatuksemme, että jokin asia on hyvä tehdä aina samalla tavalla. Tuolloin emme avaa omaa tapaamme katsoa, emmekä usein näe edessämme olevia mahdollisuuksia. Saatamme vaikka tälläkin hetkellä seistä suunnattoman potentiaalin päällä, mutta emme silti ymmärrä seisovamme, koska olemme tottuneet ajattelemaan ja toimimaan jollakin tietyllä tavalla.

Itse ryhdyin taannoin laventamaan ja avaamaan ajatteluani metsästä ja sen arvosta. Avaan innoissani tekemiäni havaintoja sinullekin, kenties niistä viriää uudenlaisia polkuja ajatuksiisi.

Muutama vuosi sitten järkytyin matkalla mökilleni. Vanha, mystinen ja sammalmättäinen kuusi metsä — jota olin lapsuudesta asti ihaillut — oli noin vaan parturoitu puhtaaksi.

Kuva syksyltä 2020 paljaaksi parturoidusta alueesta mökkini lähellä.

Metsää hoidetaan ja samalla arvotetaan tänä päivänä pitkälti avohakkuuperiaatteella ja sillä, mitä voittoa kyseinen parturointi tuottaa. Tätä kutsutaan meillä erheellisesti metsänhoidoksi. Esimerkiksi vuonna 2017 Suomessa hakattiin metsäteollisuuden tarpeisiin 63 miljoonaa kuutiometriä metsää ja muihin tarpeisiin 9 miljoonaa. Mittaamme metsän arvoa tällä hetkellä hyvin yksioikoisesti. En ota sen laajemmin kantaa metsäteollisuuteen tai sen vaatimiin muutoksiin, mutta haluan herätellä meitä ennen kaikkea ajattelemaan metsän arvoa uudesta näkökulmasta.

Avohakkuu on Suomessa yleinen tapa hoitaa metsää, koska sen uskotaan olevan menetelmistä paras. Haluaisin äskeisessä lauseessa painottaa sanaa ’uskotaan’. Monien asiantuntijoiden mukaan avohakkuu ei etenkään ilmaston lämpenemisen kurimuksen keskellä ole oikea tapa toimia. Nyt metsää — maailman keuhkoja — tarvitaan hengittelemään enemmän kuin koskaan. Aikanaan avohakkuisiin päädyttiin teollisuuden tähden. Silloin, kun paperia vielä kului monin kerroin enemmän kuin nyt. Kerrottakoon vielä esimerkkinä taannoisesta Ylen artikkelista löytämäni mittaus, joka kertoo karuja lukuja avohakkuun vaikutuksista. Jos 100-vuotias metsä avohakataan, hiilivarasto pienenee samalla kertaa merkittävästi ja maaperä jatkaa hiilen vapauttamista parikymmentä vuotta hakkuun jälkeen ennen kuin uuden metsän kasvu kääntää maaperän takaisin hiilinieluksi. Menetämme siinä maapallon kannalta elintärkeitä vuosikymmeniä.

Kuva vuodelta 2018 kun metsä oli täynnä elämää.

Tältä metsä näytti ennen avohakkuuta. Jonkun mielestä tämä metsä täytyikin avohakata — ylikasvaneita kuusia, niistä mitään hyvää materiaalia saa.

Koetan parhaani mukaan ymmärtää metsänhoidon perinteitä ja näkökulmia. Enkä missään nimessä väitä tietäväni mikä on paras vaihtoehto. Sen sijaan että vain valitan asiasta olen aloittanut tutkimusmatkan, jonka tavoitteena on löytää uusia arvon perusteita metsälle.

KUINKA ARVOA VOIDAAN NOSTAA ILMAN AVOHAKKUUTA

Ostin mökkini viereltä kaistaleen metsää ja päätin haastaa ja muuttaa ajatteluani sen arvosta. Metsäni on alle hehtaarin alaltaan ja muutenkin pienen mittakaavan paikka. Puut ovat pääasiassa nuorta koivikkoa, jota reunustaa vanha kuusimetsä. Kyseessä on ikäänkuin koivujen lastentarha, jota kuusivanhukset vartioivat.

Koivikko syksyisen auringon viistävässä valossa.

Kuinka siis ajattelin tämän pienen ja nuoren koivikon arvoa kasvattaa ilman, että metsään viedään moottorisahaa tai sinänsä hienoja Ponssen — metsätyökoneita?

Päättelin ja mielikuvittelin 2018 arvon kasvattamista ja päädyin taiteen, pyhittämisen ja regenaritiivisen harvennuksen keinoihin.

1 Henkinen Polku

Yhtenä projektina metsääni on tekeillä Metafyysinen luontopolku — ympäristötaideteos. Keskiössä tuossa projektissa on Kaisa Berryn kanssa kanssa tehty konsepti. Polku itsessään on ajateltu kokemukselliseksi tilataideteokseksi. Polun periaatteena on maaginen yhteys ympäröivän fyysisen maailman ja metafyysisen maailman välillä. Polku tekee metsään äärettömän linjan.

Tunnelma ja kokemusta by Kaisa Berry

Polun lisäksi tutkin parhaillaan ympäristötaidetta laajemmin ja tapoja millä eri uskonnot ovat pyrkineet kuvaamaan ei-luonnollisia asioita kuten toivo, häpeä, sielu, henki, auttaminen, rakkaus. Aivan kuten kuljemme meille tärkeissä paikoissa, haluan luoda ympäristön jossa luontokokemuksen lisäksi voimme tutkailla meille ihmisille mahdollista sisäistä mielikuvituksen maailmaa.

Polun varrella on hyvä miettiä mikä tekee elämästä elämisen arvoista.

Taide tekee metsäni arvosta mittaamattoman.

Polku sijoitetaan koivikkoon kuitenkin niin, että se seuraa metsän sukkessiota.

2 Pyhittäminen

Polku konseptia pohtiessani mieleeni tuli pyhittämisen rituaalit. Pyhittäminen on meille tuttua kirkoista ja uskonnoista, mutta eikö metsäkin ole vastaava pyhä paikka. Lähdin tutkimaan, että mitä tämä paikkojen pyhittäminen oikein tarkoittaa.

Merkityksen luomisen kolme ulottuvuutta.

Löysin muutamia teorioita. Pyhillä paikoilla on määrätyt symbolit, rituaalit ja henki — miksei myös metsällänikin. Olen nyt viimeisen vuoden ajan luonut taiteilija Hanna Huuskon kanssa metsälle symbolista kuvaa. Prosessi ei vielä ole valmis, mutta tavoitteena on luoda metsää kuvaava taideteos. Teos koostuu — kuten monet alttaritaulut — symbolisesta kohteesta (Hahmo), keskeisistä symboleista sekä asetelmasta. Emme ole vielä valmiita näyttämään minkälaisesta taideteoksesta on kyse, mutta tässä hieman esimakua.

Aikaisen vaiheen luonnostelua by Hanna Huusko.

3 Lääkinnällisten sienien alkutuottaja — Regeneratiivinen metsänhoito

Ympäristötaide ei ole ainoa projekti mitä metsässäni tapahtuu. Syksyn tullen, metsässä kävellen on vaikea välttää Suomalaisen luonnon salaista supervoimavaraa: sieniä. Muistamme varmaan koulun biologiatunnilta, kuinka vaikeata sienien määrittäminen on lisäksi näitä veijareita on varsin moneen lähtöön ja kaikissa eri muodoissaan.

Tällä viikolla metsässäni vieraili Kääpä Forestin väkeä https://www.kaapaforest.fi/ ,joka istutti metsääni lääkinnällisiä sieniä — esimerkiksi suosittua pakurikääpää — jotka poimimaan ja jalostetaan eteenpäin noin 10 vuoden kuluttua. Kääpä Forestin mukaan sienien kasvattaminen on parempaa ja metsän luonnollista kerrostumista edistävää hoitoa

Sienien isäntäpuista tulee merkittäviä hyönteis- ja lintuparatiiseja. Vaikka perinteisesti ajateltuna sieni ’tappaa’ puun, toisin ajatellen sieni ja puu muuttuvat yhdessä kokonaan toisenlaiseksi lajiksi, jossa elämää onkin vaikka millä mitalla.

Teimme samalla lajistokartoitusta metsästä ja jännä nähdä mitä kaikkea näinkin pieneltä alueelta löytyy. En vielä tunne juurikaan sienten sielunmaisemaa. Kuvista päätellen sienet osallistuvat kyllä aktiivisesti taidekokemuksen luomiseen.

Joku jännä sammal/ sieni/ jäkälä

Joku kääpä vissiin.

Kantovanhus, jossa elelee vissiin lattakääpä.

—

Metsä on meille suomalaisille kansallisaarre. Pyhä paikka. Oma metsäni kasvaa sientä, luo paikan mielikuvitella ja hengittää. Avohakkuun raakuus ja järkyttävyys metsää sekä maailmaa kohtaan on tuon pienen metsäpalan osalta pelastettu. Arvo on jo lukittu ja määritetty mittaamattoman suureksi.

Mikko-Pekka Hanski on kasvatustieteiden maisteri, enkelisijoittaja, hallitusammattilainen sekä hyvän elämän arkkitehtuuriin vihkiytynyt unelmoija.

Lähde: Yle, https://yle.fi/uutiset/3-10298562