Ajellessa ajateltua
Minulla oli heti vuoden alkuun mahdollisuus tehdä ihmiskoe. Miltä tuntuu ajaa Saariselältä Espooseen yhden päivän aikana? Mitä ajellessa tulee mieleen ja mitä kaikkea matkan aikana tapahtuu? Pitkän matkan ajaminen on siitä mielenkiintoista, että kädet ratissa voi käytännössä vain kuunnella ja/ tai keskustella sekä tietenkin ajatella. Tämä kirjoitus on raportti yhden päivän aikana tulleista ajatuksista ja tunnelmista.
Valmistautuminen ja Matka
Teimme Viktorin kanssa edellisenä iltana reittisuunnitelman. Reittimme kulkisi Rovaniemelle, sieltä Pudasjärven kautta Kajaaniin, Kajaanista Kuopioon ja Kuopiosta Kuusankoskelle. josta suuntaisimme kotiin Espooseen. Kuusaalle veisimme äitini matkatavarat ja hieman tuliaisia.
Mukaan lähti Viktorin lisäksi myös Inez (Labradorinnuotajamme) sekä etukäteen valittuja äänikirjoja, suosikeiksi valittuja ohjelmia Yle Areenasta ja soittolistoja.
Tarkoitus oli tosiaan ajaa koko matka yhdenpäivän aikana pysähtyen kerran pidemmälle lounas tauolle.
Lähdimme matkaan kello 4:19 aamulla ja olimme kotona Espoossa 19:40 samana iltana. Kilometrejä kertyi noin 1200 ja kokonaismatka-aika oli noin 15,5 tuntia.
Tein auton istuttuani valinnan mitä kuunneltaisiin. Ajattelin kokeilla Areenasta Sam Yaffan musiikityyleistä kertovaa sarjaa. Onneksi tein niin, sillä tästä sarjasta tuli pääasiallinen kumppani koko matkan ajalle. Sam Yaffan mainio sarja antoi koko matkalle merkityksellisen svengin.
Saariselkä — Rovaniemi n. 250 kilometriä.
Syvä pimeys ja pitkien ajovalojen valaisemat lumiset metsät ja tienpietareet sävyttivät matkan ensimmäisestä vaihetta. Yaffan tarinoidessa ja soittaessa reggeätä aloimme Viktorin kanssa keskustella salaliitto-teorioista. Vaikutti siltä, että Viktor oli hyvinkin selvillä fake news ja deep fake kulttuureista ja siitä miten meitä kuluttajia pyritään manipuloimaan.
Viktor kertoi kuin Tik Tok erityisesti todella nopeasti reagoi siihen mitä for you -sivulla näytetään. Matkalla Saariselälle yht äkkiä foryou sivu oli täynnä laskettelua ja niin edes päin. Yhdessä vaiheessa Viktor alkoi puhua jostakin luolasta mihin meitä ihmisiä sosiaalinen media laittaa. Ihmettelin, että mistä tämä nyt tulee ja mistä luolasta kaveri puhuu. Tietenkin Platonin luolavertauksesta! Mahtavaa, että 15 -vuotias poikani oli osannut yhdistää Platonin ja sen kuinka sosiaalinen media luo meille jokaiselle oman kuplan. Arvatkaa mistä Viktor oli Platonin luolavertauksen oppinut? No tietenkin Tik Tokista.
Lähestyessä Sodankylää Viktor kuitenkin nukahti ja jäin yksin mietteisiini. Yaffa oli siirtynyt jo Intialaisen musiikin vaikutukseen Rockissa. Olin ohittanut Sodankylän ja olin jollakin suoralla. Yht’äkkiä radiosta alkaa soida Led Zeppelinin Kashmir ja näen kuinka autoni valot heijastavat ympäristöä ja pakkasesta johtuva usva tekee uskomattoman hienoja kuvioita eteeni. Alan nähdä näkyjä ja minun on pakko pysäyttää auto. Ketään ei missään. Täysin hiljaista paitsi radiosta soiva Kashmir. Maaginen tunnelma ja erinomainen esimerkki siitä miten musiikki voi siirtää ajatukset aivan uusille tasoille.
Rovaniemi — Paltamo noin 300 Kilometriä.
Napapiirin Shellillä pidetyn aamupalatauon jälkeen matkamme jatkuu kohti Ranuaa, Pudasjärveä ja lopulta Paltamoa. Viktor nukkuu yhä ja jatkan Sam Yaffan tarinoiden ja musiikin kuuntelua.
Yaffa käy läpi brittirockin perushistoriaa. Radiosta kuuluu Verven unfinished Symphony (MAHTAVA) ja heti perään Oasiksen Wonderwall (MAHTAVA). Suedea ja Elasticaa sekä Pulppia soitetaan. Olen todella tunnelmissa onhan tämä musiikki keskeinen nuoruuden soundtrackkiä.
Kahdeksan maissa alan havaita idästä heikkoa kajastusta. Aamu sarastaa ja vaikka tie Ranualle on hieman hidas on ympäröivä luonto, valtavan kaunis pakkasaamu jotakin todella virkistävää. Samalla kiinnitän huomiota muihin tiellä liikkujiin ja ympäröiviin metsiin.
Lisäkseni tiellä liikkuu vaan joko täysiä tai tyhjiä tukkirekkoja. Ympäröivät metsät ovat joko avohakattuja tai eri ikäistä talousmetsää. Ajattelen, että Suomessa tosiaan on metsää mitä hakata, mutta onkohan tapamme hoitaa kansallisomaisuutta ihan enää tätä päivää. Jotenkin tuntuu pahalle katsoa täysinäistä tukkirekkaa ja ajatella, että tuossa menee luonnon muutaman kymmenen vuoden työ selluksi ja ehkä siitä joku tekee paperia, jolla ehkä joku kirjoittaa jotain. Olisiko kuitenkin mahdollista, että voisimme ajatella metsän hoitoa muutenkin kuin optimaalisen tehokkuuden kautta? Olisiko toisia tapoja nostaa omaisuuden arvoa kuin vetää koko metsä alas, ojittaa ja istuttaa pohjoiseen kitukasvuista puuta?
En todellakaan ole metsätalouden asiantuntija, mutta ajattelin silti näin: Meillä on kuitenkin maailmaan parhaat metsäkoneet (Ponsse), parasta puunjalostus tuntemusta ja historiaa. Pystyisimmekö nousemaan seuraavalle tasolle metsän hoidossa. Olisiko meistä siihen?
Kuuntelen ennen Paltamoa vielä jakson Funk -musiikista. Pakko sanoa, että urbaani groove Funkadelic ja James Brown ja Puolangan metsät eivät täysin sovin yhteen.
Paltamo — Kuopio noin 200 kilometriä.
Tankkaustauko, pienet eväät ja Viktor jatkaa nuokkumista. Pidän taukoa Yaffasta ja avaan Yle Puheen, josta tulee Aktin viime vuoden parhaita keskusteluja. Valtaoja kuvailee kuinka on kaksi perusteoriaa yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ja nämä molemma asettavat erityisesti ajan -käsitteen vaikeaan tilanteeseen. Ohjelmaan soittaneet ihmiset ovat todella lukeneita ja heidän kommenttinsa ajan olemassaolosta tai olemattomuudesta ovat todella kiinnostavia.
Seuraavaksi puhe siirtyy elämän tarkoitukseen. Viitataan Gandhiin ja Frank Martelaan: Elämän tarkoitus on tehdä merkityksellisiä asioita, jotka luovat muille merkityksellistä elämää. Jotenkin näin se meni, mielestäni hyvin sanottu. Lisäksi jossain vaiheessa toimittajat kertovat, että Einsteinin mukaan meillä on yksi tärkeä kysymys universummille: Koemmeko, että universumi on meitä kohtaan joko hyväntahtoinen vai pahantahtoinen.
Keskustelu siirtyy jumalan käsitteeseen: usko ja uskonto ovat eri asioita, jumaluus on henkilökohtainen olemus ja sitä ei voi mitenkään tieteellisesti todistaa joko oikeaksi tai vääräksi.
Muuten niin tylsällä 5-tiellä ihmisyyden keskeiset käsitteet aukeavat ja ymmärrän taas hieman enemmän elämästä.
Kuopio — Kuusankoski n. 270 kilometriä
Lounastauon jälkeen matka jatkuu kohti kotikaupunkiani. Sam Yaffa on taas äänessä ja musiikkityylinä PUNK! Punkin sanoma on kyllä kohdallaan. Ajattelen, että Leppävirta, Joroinen, Varkaus kyllä kaipaavat hieman punkin asennetta. Ajatukseni liitelevät yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Kun synnymme Suomeen tai vaikkapa Italiaan niin minkälaiseen ympäristöön synnymme? Minkälaisen ‘sopimuksen’ teemme ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Teemme tietämättämme sopimuksen ympäröivän yhteiskunnan kanssa siitä mikä on hyvää ja mikä on ei-sallittua. Meille suodaan oikeuksia ja toisaalta meille kohdistuu velvollisuuksia — kuten esimerkiksi oppivelvollisuus tai pitäisikö sen olla oikeus oppimiseen.
Punk -asenteena haastaa systeemin. Eikö meidän kannattaisi myös aina silloin tällöin koetella yhteiskuntasopimustamme?
Onneksi musiikkityyli siirtyy Flamencoon. Olisin muuten mennyt Varkauden kunnantalolle mielenosoittamaan — en tosin tiedä mitä vastaan tai minkäpuolesta.
Flamenco on siirtää ajatuksen Andalusiaan. Pääsin viime vuonna seuramaan intiimiä Flamenco esitystä, joka oli uskomattoman upeaa. Sam Yaffan laaja yleissivitys musiikista ja mieletön kokemushistoria on todella hienoa kehys hienolle musiikille. Opin, että Flamenco musiikki ja Intialainen musiikki ovat sielunyhteydessä toisiinsa. Todiste siitä, että musiikki on meille ihmisille keskeinen tapa luoda yhteyttä ja merkki yhteenkuuluvuudesta. Sama Aurinko paistaa kaikille.
Flamegon jälkeen pidin puhelinpalaverin Nooran kanssa. Pohdimme yhdessä kuinka teemme ihmisen ja koiran yhteisestä elämästä onnellista. www.oneminddogs.com
Kuusankoski — Espoo n. 150 kilometriä
Flamengon jälkeen Yaffa kertoo tarinoita Balkanilaisesta musiikista ja soittaa mielenkiintoisia kreisibailubiisejä. Alan olla jo hieman väsynyt, mutta iloinen ja nopeatempoinen Balkan boogie piristää kummasti. Musiikki selvästi nostaa vireystasoa ja tunnen, että sykkeeni tavoitteelee samoja rytmejä kuin musiikki. Taas kerran mahtava osoitus siitä kuinka musiikki liikuttaa meitä mystisellä tunteiden tasolla.
Yaffan jaksot loppuvat ja käännän taas Yle Puheen. Tällä kertaa äänessä on Mika Kaurismäki, joka tarinoi ajastaa Brasiliassa. Kaurismäki kuvailee erityisesti Rio De Janeiroa mielenkiintoisella tavalla. Selviää, että ohjaaja on kyllästynyt Brasilian nykytilaan ja erityisesti nykyinen hallinto on täysi katastrofi. Ikuinen lupaus Brasilia, värin ja intohimon kulttuuri sekä usko tulevaan on saatu konservatiisisen, nationalis-populistisen Bolsonaron aikana tapettua. Brasilia on yksi maailman suurista talouksista ja samalla myös kulttuurin supervoima. Kuinka voi olla, että yksi ihminen voi ahneuksissaan tyrehdyttää kansakunnan.
Palaan taas ajattelemaan yhteiskuntasopimusta. Yhteiskuntasopimuksen pitäisi suojella meitä tyhmyyttä vastaan.
…
Saavumme kotipihaan. Tajuan, että olen todellakin ajanut yli 1200 kilometriä ja käyttänyt 15,5 tuntia aikaa ajatteluun, kuunteluun, oppimiseen ja keskusteluun Viktorin kanssa. Mielestäni hyvin käytettyä aikaa. Täytyy tehdä uudestaan. Lähdetäänkö?
